Viiniä juuston kanssa

Illallisen päättäminen juustolla ja viinillä on jumalten lahja monille. Oikealla viinivalinnalla juusto sulaa suussa tehden uskomattoman viini- ja juustoyhdistelmän.

Ruotsissa syödään yhä edelleen eniten ruotsissa tuotettua juustoa, mutta maahantuodun juuston kulutus on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä on myös nostattanut mielenkiintoa viinin yhdistämisestä juustoon. Moni on sitä mieltä että punaviini sopii parhaiten, mutta se ei ole mikään pakottava suuntaus.

Kuivat valkoviinit, missä on hieman hedelmäisyyttä sopivat miedoilla juustoille kuten brielle ja camembertille. Kevyet ja keskitäyteläiset viinit sopivat erinomaisesti emmentalille ja provolonelle. Vahvat viinit, kuten punainen portviini tai makea viini kuten sauternes sopii parhaiten vahojen juustojen kuten sinihomejuuston, esim roquefortin ja västerbottenin kanssa.

Voidaankin sanoa että juusto voittaa enemmän viinin seurasta kuin päin vastoin. Yksinkertaistettu sääntö on yhdistää saman alueen viini ja juusto keskenään, esim. Gewürztraminer ja Munster Alsacesta.

  • Pitkään säilytetyt kovat juustot vaativat maukkaita viinejä. Mitä maukkaampi juusto, sitä vahvempi viini. Suolaisen kanssa sopii tanniininen viini. Yleinen yhdistelmä on amarone ja parmesan tai pecorino.
  • Kuiva valkoviini kuten sauvignon Blanc sopii parhaiten kermaisten valkohomejuustojen, kuten Brien ja camembertin kanssa.
  • Makea valkoviini kuten sauternes tai trockenbeerenauslese vastaa voimakkaisiin makuihin suolaisissa sinihomejuustoissa, kuten Roquefort.

Viinin valintaan vaikuttaa siis juuston tyyppi, sen suolaisuus, kermaisuus jne. Valitse siis joko juustot viinin mukaan tai viini juustojen mukaan.

Vastaa